Joulukirje 2026

Hyvä helsinkiläinen,

Haluan toivottaa sinulle hyvää joulua ja onnellista alkavaa uutta vuotta 2027!

Kulunut vuosi on ollut Helsingin asioiden parissa sekä kiireinen että mielenkiintoinen. Työpöydällä on riittänyt asioita idästä länteen, merenrannasta Pohjois-Helsinkiin ja kaavoituksen kysymyksistä ikäihmisten palveluihin. Olemme kuluneen vuoden aikana tehneet määrätietoisesti töitä sen eteen, että Helsinki toimisi jokaiselle helsinkiläiselle. Merkittäviä askelia parempaan suuntaan on otettu. 

Politiikan vuosi lähti liikkeelle keskustelulla tunneleista. Totesin Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuussa, että kannatamme puolueena lämpimästi liikenteen siirtämistä maan alle tunneleihin. Keskustatunnelille tukea ei valitettavasti ole löytynyt, mutta huoltotunnelin laajentaminen ja täysimääräinen käyttöönotto on kirjattu Helsingin kaupunkistrategiaan. Tämän edistämiseksi olemme koko vuoden ajan tehneet menestyksekkäästi töitä.

Kesäkuussa hyväksyimme Helsingille uuden pientalorakentamisen periaateohjelman. Ohjelmassa linjasimme, että uusia asuinalueita kehitetään jatkossa nykyistä merkittävästi enemmän pientalorakentamista painottaen. Periaateohjelma saattaa kuulostaa poliittiselta jargonilta, mutta sen vaikutukset näkyivät jo elokuussa Östersundomin uudessa asemakaavassa, jossa on nyt aiempaa enemmän tilaa pientalorakentamiselle.

Yksi syksyllä paljon julkista keskustelua herättänyt aihe on ollut uusien pyöräbaanojen rakentaminen. Valitettavasti pyöräilyn kulkutapaosuus ei ole noussut massiivisista investoinneista huolimatta. Olen peräänkuuluttanut kohtuutta investointeihin ja esittänyt esimerkiksi Humallahdelle suunnitellusta pyöräsillasta luopumista Töölöläisen haastattelussa.

Toinen keskustelu, johon olen itse aktiivisesti osallistunut, on koskenut S2-opetusta, eli suomi toisena kielenä -opetusta. Esitin MTV Uutisten haastattelussa, että erillisestä S2-opetuksesta ja -arvioinnista luovuttaisiin ja niiden tilalle tuotaisiin vahvemmin resursoitua tukiopetusta. Suomessa on osattava joko suomea tai ruotsia, eikä erilliselle helpotetulle arvosteluasteikolle ole perusteita. Helpotettu arvostelu on karhunpalvelus ennen kaikkea näille nuorille, jotka S2-opetuksessa nyt ovat.

Lokakuun lopulla kävimme muiden kaupunginhallituspuolueiden kanssa budjettineuvottelut Helsingin ensi vuoden budjetista. Pormestari Sazonovin valmistelema talousarvioesitys antoi neuvotteluille erinomaisen pohjan, jonka päälle saimme monta kokoomukselle tärkeää voittoa. Panostamme lisää muun muassa oppikirjoihin ja kouluihin sekä merellisen Helsingin toimenpiteisiin, kuten uusiin vierasvene- ja kiinnityspaikkoihin ydinkeskustassa. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että Koilis-Helsinkiin vuosikausia suunniteltu uusi uimahalli etenee nyt vauhdilla. Linjasimme budjettineuvotteluissa, että ensi vuoden aikana uimahallille etsitään paikka ja kaavoitusprosessi laitetaan käyntiin.

Vuosi lähenee loppuaan, mutta työ Helsingin asioiden parissa jatkuu aina jouluun asti. Neuvottelemamme budjetti hyväksytään valtuustossa marraskuussa ja viimeiset kokoukset pidetään joulukuussa. Sitten on lyhyen joulutauon aika ja tammikuussa taas jatketaan!

Kaupunginvaltuutetun tehtävän ohella hoidan myös päivätyöni, sillä Helsingin luottamustehtävät eivät ole täysipäiväisiä. Päivätöissä siirryin alkuvuodesta uuteen rooliin, kun työt helsinkiläisen ulkoministerimme Elina Valtosen esikunnassa vaihtuivat pääministeri Petteri Orpon talouspoliittisen erityisavustajan tehtävään. Vauhtia ei ole valtakunnanpolitiikan käänteistäkään puuttunut. Kokemukset ovat olleet valtavan opettavaisia ja olen kiitollinen mahdollisuudesta tehdä töitä tärkeiden asioiden parissa myös koko Suomen näkökulmasta.

Ensi keväänä käydään Suomessa eduskuntavaalit. Olen ehdolla helsinkiläisten uudeksi kansanedustajaksi. Uskon, että kokemukseni sekä Helsingin kaupunginvaltuustosta että valtakunnanpolitiikasta antavat minulle hyvät eväät hoitaa kansanedustajan tärkeää tehtävää. Sen voin luvata, että sanattomaksi en jäisi eduskunnassakaan, vaan puolustaisin meille helsinkiläisille tärkeitä asioita samalla intohimolla myös valtakunnan tasolla, jolla olen tehnyt töitä Helsingin kaupunkipolitiikassa kohta kymmenen vuoden ajan.

Olen kiitollinen siitä, että saan hoitaa näitä tehtäviä teidän vaaleissa antamanne mandaatin turvin. Olethan minuun yhteydessä, mikäli mitään kysyttävää herää tai eteen tulee asia, joka vaatii huomiota. Yhteyden saa esimerkiksi sähköpostitse, matias.pajula@gmail.com.

Vielä kerran hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Parhain terveisin

Matias Pajula

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja,
kaupunginvaltuutettusi